Julkaisut

HUMAK julkaisee ammattikorkeakoulutuksen sekä siihen liittyvän tutkimus- ja kehittämistoiminnan kannalta merkittäviä tutkimustuloksia, raportteja, opinnäytetöitä ja opetusmateriaalia sekä muuta ammattikorkeakoulun ja sen yhteistyökumppaneiden tuottamaa aineistoa.

Julkaisut kertovat tutkimus-, kehittämis- ja opetustoimintamme tuloksista, joita voidaan hyödyntää niin työelämässä kuin koulutuksessakin.

Verkostoammattikorkeakouluna hyödynnämme yhteisjulkaisujen mahdollisuuksia muiden ammattikorkeakoulujen, yliopistojen, työelämän ja HUMAKin kansainvälisten yhteistyöoppilaitosten kanssa.

Julkaisutoimintamme periaatteet on kirjattu julkaisustrategiaan.

HUMAKin julkaisusarjat

Julkaisutoimintamme jakaantuu seuraaviin. Sarjojen määrää ja sisältöä tarkistetaan vuosittain.

Opinnäytetyöt

Suurin osa HUMAKissa tehdyistä opinnäytetöistä tallennetaan ammattikorkeakoulujen yhteiseen verkkokirjastoon Theseukseen, jossa HUMAKin töillä on oma kokoelma. Ennen marraskuuta 2009 tehtyihin töihin voi tutustua HUMAKin opinnäytetietokannassa.

Osa korkealaatuisista opinnäytetöistä julkaistu myös painettuna versiona. Opinnnäytetöillä oli vuoden 2010 loppuun asti oma julkaisusarja. Sen jälkeen julkaistavat opinnäytetyöt sijoitetaan muihin sarjoihin.

Jaa sisältö Jaa